Upea, upeampi, Uusi Meksiko

Vierailimme marraskuun alussa Uudessa Meksikossa Yhdysvaltain lounaisosassa.  Lensimme yhteen sen suosituimmista turistikohteista, Santa Fen kaupunkiin, missä AmericanFolklore Society järjesti vuosittaisen konferenssinsa. ”Lähistöllä” olisi ollut vaikka mitä nähtävää, mutta me olimme onneksi jo viisastuneet aiemmasta road trip -kokemuksesta ennen AFS-konferenssia, emmekä lähteneet tutkimaan naapuriosavaltion Arizonan Navajo-reservaatteja tai Utahin upeita luonnonmuodostelmia. Tuossa osassa maata kaikki etäisyydet ovat niin huimaavia, että käväisy jossain lähellä olisi merkinnyt useamman päivän ajomatkaa ja matkaväsymystä. Sen sijaan maltoimme mielemme, emmekä lähteneet merta edemmäs kalaan, vaan tutkimme alle kahden tunnin ajomatkan päässä sijaitsevat historiallisen Taosin seutuja, joissa riitti vaikka mitä nähtävää. 

Matkamme pääkohde oli Taos pueblo, Pohjois-Amerikan vanhin yhtämittaisesti asutettu kaupunki. Siellä asuvat tiwa-kieltä puhuvat intiaanit ovat säilyttäneet kielen ohella myös uskontonsa ja monia muita perinteitä. He ovat olleet rauhanomaisia kaupankävijöitä ja onnistuneet näin säilyttämään esi-isiensä maat ja rakennelmat pahimmilta tuhoilta. Läheisillä vuorilla, jotka siirtyivät takaisin Taos pueblon omistukseen 1970-luvulla, ei ole kaivosteollisuutta, hakkuita, eikä muitakaan modernin maailman vitsauksia. Sieltä virtaa alas laaksoon jokia, joista voi juoda kristallinkirkasta vettä. Nykyään Taos pueblon asukit elävät lähinnä turismista, onhan Taos on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Monet kyläläisistä myyvät käsitöitään ja juttelevat mielellään vieraiden kanssa – eivät tosin välttämättä omasta kansastaan vaan esimerkiksi turistien kotimaasta, tietöistä ja säästä. 

Itse Taosin kaupungissa on uskomattoman monta puotia, galleriaa ja ravintolaa ollakseen Ähtärin  

kokoinen pikkupaikkakunta. Sieltä löytyy myös Kit Carsonin kotitalo, jossa toimii pieni museo, sekä useita viehättäviä motelleja. Taosin lisäksi pysähdyimme matkallamme katsomassa Rio Grandea, ihmettelemässä vuoria, mäntymetsiä ja kaktuksia sekä alueen omaa pyhättöä, katolisten Sanctuario de Chimayoa, josta olisi voinut ottaa mukaansa ihmeitä tekevää multaa. Sen sijaan me ostimme pienestä galleriakahvilasta sumpit ja turisimme taiteilijan kanssa kylän historiasta.

Ruoka oli kaikkialla Uudessa Meksikossa todella hyvää, ja mikä aina yhtä mieltäylentävää, monessa paikassa sai pääasiassa paikallisista raaka-aineista koostettuja herkkuja. Alueen ruokakulttuuri on tietenkin meksikolaisvaikutteista. Aterioiden, jotka vaihtelivat munakkaista papu/lihatäytteisiin maissienchiladoihin, -tacoihin ja -burritoihin, päällä oli joko punaisista ja vihreistä chileistä tehtyä kastiketta tai molea, suklaalla maustettua chilitomaattisoossia. Kalaakin sai melko usein, ja nautimmekin Taosissa koko Amerikan matkamme parhaan taimenaterian, jonka höysteenä oli uppopaistettuja couscous-piñon* palloja korientari-limekastikkeessa.

Historian, maisemien ja ruoan lisäksi nautimme koko viikon upeasta auringonpaisteesta, joka sai unohtamaan, että on marraskuu. Kuulimme, että alueen seuraavaan turistisesonkiin on vielä muutama viikko aikaa. Uuden Meksikon vuoristoissa on nimittäin useita suosittuja hiihtokeskuksia, sinne sataa paljon lunta, eikä aurinko lakkaa paistamasta ja lämmittämästä sydäntalvellakaan. Ainut asia, joka estää meitä muuttamasta tulevaisuudessa noihin upeisiin maisemiin, on alueen tonttien hintataso. Uusi Meksiko on ihana paikka niille, joilla on runsaasti rahaa.

*) Piñonit ovat pinjansiemenen tapaisia, mutta aivan omanmakuisiaan männynsiemeniä, joita kerätään Uuden Meksikon vuoristoja ympäröivistä metsistä.