Kampus järven rannalla

University of Wisconsin Madisonin kampus sijaitsee Mendota-järven rannalla. Yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita palvelee kaksi ylioppilaskunnan taloa, joista vanhempi, Memorial Union, on suosittu ja ruokailu ja vapaa-ajanviettopaikka. Sen takaterassi aukenee järvelle ja tarjoilee kävijoilleen sekä ruokaa että juomaa. Ja näin helteellä myöskin silmänruokaa, sillä aika moni liikkuu alueella pikkupikkubikineissä tai ilman paitaa.  Ja aika moni niistä on rutkasti nuorempi kuin me. Lukukausi on alkanut, ja kaupunki on täynnä innokkaita opiskelijoita. 

Union Terracen läheisyydessä voi harrastaa kaikenlaista vesiurheilua, purjehtia, meloa, uida ja suppailla. Aika moni myöskin juoksee. Kun pyöräilimme kampuksen rantaa kohti suosittua puistoaluetta, jonka niemenkärjessä on piknik- ja kutupaikkoja, totesimme taasen, että kovaa vauhtia pitävät nämä paikalliset juoksijat. Ihan saa tehdä töitä, että polkien ohi pääsee! Puistoalueella, jota hoidettiin luonnonmukaisesti, ei taaskaan ollut sallittua pyöräillä, pelkästään kävellä tai juosta. Niemennokasta näkyi hienosti kaupungille ja kampuksen länsiosaan, johon emme ole vielä tutustuneet. 

Niemen toisella puolen avautui ihana luonnonhiekkaranta, mutta siellä kiellettiin uiminen vaaran uhalla. Sitä, mikä tuo uhkaava vaara oli, ei kerrottu. Sen sijaan matalaan rantaveteen näkyi ankkuroituneen erikokoisia jahteja, joiden omistajat hyppivät iloisesti veteen. Olisiko vaarana, että

muilla olisi yhtä mukavaa? Vai voisiko olettaa, että onneton puistossa kävijä uisi heti ensimmäisenä moottoriveneen alle? Emme kokeilleet, olisiko kielletystä uinnista tullut seuraamuksia, sillä paluumatkalla poikkesimme Capitolille, missä järjestettiin taas yksi mittava ilmaistapahtuma Taste of Madison, jossa teemana oli paikallinen ruoka ja musiikki. Älkää ymmärtäkö väärin, ei ollut tylsää, päinvastoin. Uusien ruokien kokeileminen on aina yhtä jännää. Ja tällä kertaa meillä oli myös seuraa toisista suomalaisista Madisonin vierailijoista. Oli mukava päivä, jonka päätimme vielä uintiin läheisellä Monona-järven rannalla. Kyllä friskasi. 

Eläköön omaehtoinen naapurustokulttuuri

Oletko aina halunnut kotiovesi viereen pienen kirjaston? Tai pitää pihabileet naapurien kanssa joka torstai-ilta? Tervetuloa Madisoniin. Täällä on monenkirjavia eritasoisesti järjestäytyneitä yhteisöjä, jotka huolehtivat siitä, että omalla asuinalueella on mielekästä tekemistä. Suurin osa toiminnasta on kaikille avointa, ilmaista ja helposti lähestyttävää. 

Lähdimme torstai-iltana kävelylle aikeenamme hakea jäätelötötteröt läheiseltä kioskilta. Löysimme paljon muuta: pienimuotoisen iltatorin, joka tarjosi yleisölle mielenkiintoista syötävää ja katseltavaa kuten capoeira-yhdistyksen esityksen ja mahdollisuuden ostaa naapurimme valmistamaa lohturuokaa tai maistaa purtavaa Trinidad & Tobagosta. Jätskikioskin luona on aina avoin pieni kulmakunnan oma puisto. Vierestä alkaa mittava kaupunkipuutarha. Olemme tänä viikonloppuna saaneet myös nauttia viereisen kaupunginosayhdistyksen vuotuisista koko perheen musiikkifestareista. Ohjelmassa on bändien tunnin mittaisten keikkojen lisäksi ulkoilma-akrobatiaa (esiintymislavana puiston suuren tammen ympärys), kakkuhuutokauppa ja tietenkin festariruokaa. Kun asukkaat ovat itse järjestäjiä, ei ulkona hilluta yömyöhään, vaan tapahtuma päättyy jo iltakymmeneltä. Sopii minulle!

Erilaisten tapahtumien ohella olen ihastunut joka puolelta kaupunkia löytyvin pieniin vapaisiin kirjastoihin, jotka ovat paitsi söpöjä että hyvin käytönnöllisiä. Takana on vapaaehtoisten pyörittämä voittoa tavoittelematon liike, joka perustettiin vuonna 2009 ja on levinnyt Wisconsinissa kulovalkean tavoin. Kuka vain voi perustaa oman pienen kirjaston tai lainata hyviä kirjoja vastaantulevasta pienestä kokoelmasta. Kirjoja saa myös lahjoittaa eli jättää lokeroon spontaanista. Kirjastojen ystävänä toivon toki, että kotimaamme loistava julkinen kirjastolaitos- ja verkosto säilyisi. Mutta en pane pahakseni tällaisia naapurustoa ilahduttavia harrastuksia. 

 

PS. Ai niin. Saimme jo kutsun lokakuussa järjestettävään block partyyn, jossa oma kotikatumme suljetaan lauantai-iltapäiväksi liikenteeltä. Ohjelmassa on ainakin nyyttikestit ja lasten kykykilpailu.  Aikuisetkin saavat kuulemma esiintyä. Casiomies?

Arboretum

 Sunnuntain pyöräretkemme suuntautui yliopiston Arboretumiin eli kasvitieteelliseen puistoon, joka on madisonilaisten suosittu virkistysalue. Noin 510 hehtaarin suuruisella puistoalueella on järvi, koeistutuksia, kasvitieteellinen puutarha, alkuperäiseen kukoistukseensa ennallistettua preerianiittyä ja tammilehtoja. Madisonin kaupunki nimittäin perustettiin 1830-luvulla laajalle preeria-alueelle, jolle nousi maanmuokkauksen jälkeen vehreitä tammimetsiä. Tähän aikaan vuodesta niittyjen kukkaloisto oli kauneimmillaan ja heinät pisimmillään eli jopa kahden-kolmen metrin korkeudessa.

 Puiston alueella elää monenlaisia otuksia, peuroja, kalkkunoita, kilpikonnia, sammakoita, lintuja, lepakoita, hyönteisiä ja perhosia. Toivoin näkeväni villin kalkkunan, mutta sain tyytyä jälkiin, jätöksiin, rypykuoppaan, sulkiin ja ääniin. Sieltä pitäisi myös löytyä alkuperäiskansojen rakentamia maakumpuja (olen aiemmin kirjoittanut vierailustani Ohion kuuluisalla kummulla). Wisconsinin alueen kansat rakensivat aikoinaan enemmän kumpuja kuin millään muulla tämän mantereen alueella kasattiin. 

Puisto on avoinna joka päivä auringon noususta auringon laskuun. Yliopiston henkilökunnan, tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi siellä työskentelee päivittäin lukuisia vapaa-ehtoisia opastus-, maanmuokkaus-, istutus- ynnä muissa tehtävissä. Yllätykseksemme puistossa ei saanut syödä eväitä. Käytäntö estää todennäköisesti roskaamisen ja mahdollisten siemenistä kulkeutuvien vieraslajien pesiytymisen puiston haavoittuville ekosysteemeille. Alueen halki pääsi liikkumaan autolla ja pyörällä (ja talvella suksilla ja lumikengillä), mutta suurin osa poluista oli varattu pelkästään patikoitiin, eikä niiltä toivottu poikettavan. Alue oli myös juoksijoiden suosiossa. Itse en olisi malttanut juosta yhdenkään puskan ohi, katseltavaa ja nuuskittavaa oli niin paljon. Puistoon on palattava uudestaan viimeistään ruskan aikaan.

Tuoreiden makujen Madison

Vuokrasimme asunnon Madisonin hipahtavimmalta asuinalueelta, jossa lähes jokaisen talon pihalla on kukoistava hyöty- ja koristekasveja pursuava puutarha. Näillä leveysasteilla, jotka vertautuvat Euroopassa Etelä-Ranskaan, kasvaa kaikenlaista tuttua ja tuntematonta, tomaatteja, erilaisia kurpitsoja, yrttejä ja pähkinäpuita. Olen ihastellut naapurin runsasta tillipenkkiä ja katsellut kaihoten vuokraemännän hoivaamia päivä päivältä kypsyviä tomaatteja. Tänään löysimmekin oven takaa pussillisen talomme seinänvierustan antimia. Täydensimme viikonlopun raaka-ainevalikoimaa vierailemalla toistamiseen kaupungin suoramyyntitorilla.

Ehdottomaksi suosikkituotteeksemme nousi jo edellisellä kerralla Madison Sourdough’n muhkeat juureen leivotut vaaleat hapanleivät, joita Columbuksen aikainen aikoinaan Madisonissa asunut vuokraisäntämmekin muistimme mukaan hehkutti. Tällä kertaa emme aivan ehtineet kojulle ajoissa, kun leivät olivat jo loppuneet. Sen sijaan päätimme testata paikallisten kilvan jonottamaa juustochilileipää, joka paistetaan paikan päällä ja joka painaa kolme kertaa tavallisen leivän verran. Pala tätä herkkua korvaa varmasti keskiverron lounasaterian energiamäärän. Hyvää tämä juustopulla oli,  mutta palaamme varmaankin ensi viikolla takaisin hapanleipään, sillä mitään sen kaltaista ei saa Suomesta. Mukaan tarttui myös mahtavanmakuisia hikkoripuun pähkinöitä, tuoreita yrttejä,  vihreitä paprikoita, söpö pieni kurpitsakakku ja muratti.  

Osavaltion mahtavimman Farmers’ Marketin lisäksi kulinaristeja hemmotellaan Madisonissa monenlaisilla ruokafestivaaleilla. Nyt on meneillään Food Cart Month, jonka ansiosta eri puolilta kaupunkia löytyy elokuun ajan värikkäitä ruokakärryjä, joista saa nopeasti lounasta ja välipalaa.  Kärryjen antimet vaihtelevat makeasta suolaiseen ja paikallisista herkuista etnisiin. Olemme tähän mennessä kokeilleet venezuelalaisia empnadoja, perulaista kotiruokaa, indonesialaista kanaa sekä tietenkin tuoreista sitruunoista puristettua lemonadea. Haluaisin vielä ottaa selvää, mitä korealaiset tacot pitävät sisällään ja testata myös paikallisen kahvipaahtimon tarjontaa.  

 

Mäyrien matkassa Madisonissa

Kulttuurintutkijan toinen pidempi matka uudelle mantereelle vie vähän edellistä pohjoisemmaksi,  Madisoniin Wisconsinin osavaltioon. Osavaltion tunnuseläin ja UWM:n jalkapallojoukkueen maskotti on mäyrä. Muita seutukunnan nimikkotuotteita, -kasveja ja -ötököitä ovat maito, karpalo, metsäorvokki, maissi, sokerivaahtera ja mehiläinen. Wisconsin on siis tunnettu runsaista luonnonantimistaan ja maataloudestaan, etenkin maitotiloista ja juustoista. 

Saavuimme Madisoniin sopivasti juuri sadonkorjuuaikaan ja aiomme nauttia lukuisten Farmer’s Marketien tarjonnasta. Kaupungista sanotaan, että se on ” The People’s Republic of Madison surrounded by reality”. Ja tämähän tarkoittaa, että täällä on liberaali meininki, pyöräileviä hippejä ja hipstereitä, paljon erilaisia kulttuuritapahtumia, yhteisötaidetta ja kaupunkiviljelmiä. Ja että osavaltion muissa kolkissa eletään vähän erilaista elämää.  Täytyy katsoa, tohtiiko siihen ollenkaan tutustua. 

Alkuun riittää kuitenkin se, että opettelen tuntemaan kampusta. University of Wisconsin-Madison on vuonna 1848 perustettu tutkimuspainotteinen julkinen yliopisto, jossa on noin 30 000 opiskelijaa ja 20 000 työntekijää. Se on pärjännyt hyvin sekä kansallisissa että kansainvälisissä rankingeissa ja  vastaanottaa vuosittain tutkimusrahoitusta noin miljardin dollarin arvosta. Kampus on suuri kuin mikä ja osa siitä sijaitsee idyllisesti järven rannalla. Vesi on lämmintä, se tuli jo testattua yhdellä kaupungin julkisista rannoista. Seuraavalla kerralla suuntaamme toiselle rannalle, sillä alueella partioivat hengenpelastajat olivat sangen virkaintoisia ja vartioivat postimerkin kokoista rajattua uima-aluetta tomerasti pilleihin puhallellen. Tämä uimataitoinen non-immigrant alien mäyrä kaipaa heti lisää freedomseja.  

EDIT: Mäyrän valitseminen osavaltion eläimeksi ei johdu siitä, että mäyrät olisivat jotenkin erityisen yleisiä täällä Wisconsinissa. Tänne eripuolilta Eurooppaa, erityisesti Saksasta ja Pohjoismaista muuttaneet siirtolaiset työskentelivät viime vuosisadan vaihteessa osavaltion lukuisissa kaivoksissa. Hiilikaivoksissa rehkiviä työläisiä nimitettiin mäyriksi, he kun olivat usein maanalta tullessaan noen raidoittamia, väsyneitä ja äreitä.