Oletko aina halunnut kotiovesi viereen pienen kirjaston? Tai
pitää pihabileet naapurien kanssa joka torstai-ilta? Tervetuloa Madisoniin. Täällä
on monenkirjavia eritasoisesti järjestäytyneitä yhteisöjä, jotka huolehtivat
siitä, että omalla asuinalueella on mielekästä tekemistä. Suurin osa
toiminnasta on kaikille avointa, ilmaista ja helposti lähestyttävää.
Lähdimme torstai-iltana kävelylle aikeenamme hakea
jäätelötötteröt läheiseltä kioskilta. Löysimme paljon muuta: pienimuotoisen
iltatorin, joka tarjosi yleisölle mielenkiintoista syötävää ja katseltavaa
kuten capoeira-yhdistyksen esityksen ja mahdollisuuden ostaa naapurimme
valmistamaa lohturuokaa tai maistaa purtavaa Trinidad & Tobagosta. Jätskikioskin
luona on aina avoin pieni kulmakunnan oma puisto. Vierestä alkaa mittava
kaupunkipuutarha. Olemme tänä viikonloppuna saaneet myös nauttia viereisen
kaupunginosayhdistyksen vuotuisista koko perheen musiikkifestareista. Ohjelmassa
on bändien tunnin mittaisten keikkojen lisäksi ulkoilma-akrobatiaa
(esiintymislavana puiston suuren tammen ympärys), kakkuhuutokauppa ja tietenkin
festariruokaa. Kun asukkaat ovat itse järjestäjiä, ei ulkona hilluta yömyöhään,
vaan tapahtuma päättyy jo iltakymmeneltä. Sopii minulle!
Erilaisten tapahtumien ohella olen ihastunut joka puolelta
kaupunkia löytyvin pieniin vapaisiin kirjastoihin, jotka ovat paitsi söpöjä että
hyvin käytönnöllisiä. Takana on vapaaehtoisten pyörittämä voittoa tavoittelematon
liike, joka perustettiin vuonna 2009 ja on levinnyt Wisconsinissa kulovalkean
tavoin. Kuka vain voi perustaa oman pienen kirjaston tai lainata hyviä kirjoja
vastaantulevasta pienestä kokoelmasta. Kirjoja saa myös lahjoittaa eli jättää lokeroon
spontaanista. Kirjastojen ystävänä toivon toki, että kotimaamme loistava julkinen
kirjastolaitos- ja verkosto säilyisi. Mutta en pane pahakseni tällaisia
naapurustoa ilahduttavia harrastuksia.
PS. Ai niin. Saimme jo kutsun lokakuussa järjestettävään
block partyyn, jossa oma kotikatumme suljetaan lauantai-iltapäiväksi
liikenteeltä. Ohjelmassa on ainakin nyyttikestit ja lasten kykykilpailu. Aikuisetkin saavat kuulemma esiintyä. Casiomies?
Luulen että jonglööriesitys elefanttimarssilla olisi menestys.
VastaaPoistaEhdottomasti. Mitenköhän biisi menee englanniksi?
VastaaPoista