Vuokrasimme asunnon Madisonin hipahtavimmalta asuinalueelta,
jossa lähes jokaisen talon pihalla on kukoistava hyöty- ja koristekasveja
pursuava puutarha. Näillä leveysasteilla, jotka vertautuvat Euroopassa
Etelä-Ranskaan, kasvaa kaikenlaista tuttua ja tuntematonta, tomaatteja, erilaisia
kurpitsoja, yrttejä ja pähkinäpuita. Olen ihastellut naapurin runsasta tillipenkkiä
ja katsellut kaihoten vuokraemännän hoivaamia päivä päivältä kypsyviä
tomaatteja. Tänään löysimmekin oven takaa pussillisen talomme seinänvierustan
antimia. Täydensimme viikonlopun raaka-ainevalikoimaa vierailemalla
toistamiseen kaupungin suoramyyntitorilla.
Ehdottomaksi suosikkituotteeksemme nousi jo edellisellä kerralla Madison Sourdough’n muhkeat juureen leivotut vaaleat hapanleivät, joita Columbuksen aikainen aikoinaan Madisonissa asunut vuokraisäntämmekin muistimme mukaan hehkutti. Tällä kertaa emme aivan ehtineet kojulle ajoissa, kun leivät olivat jo loppuneet. Sen sijaan päätimme testata paikallisten kilvan jonottamaa juustochilileipää, joka paistetaan paikan päällä ja joka painaa kolme kertaa tavallisen leivän verran. Pala tätä herkkua korvaa varmasti keskiverron lounasaterian energiamäärän. Hyvää tämä juustopulla oli, mutta palaamme varmaankin ensi viikolla takaisin hapanleipään, sillä mitään sen kaltaista ei saa Suomesta. Mukaan tarttui myös mahtavanmakuisia hikkoripuun pähkinöitä, tuoreita yrttejä, vihreitä paprikoita, söpö pieni kurpitsakakku ja muratti.

Osavaltion mahtavimman Farmers’ Marketin lisäksi kulinaristeja hemmotellaan Madisonissa monenlaisilla ruokafestivaaleilla. Nyt on meneillään Food Cart Month, jonka ansiosta eri puolilta kaupunkia löytyy elokuun ajan värikkäitä ruokakärryjä, joista saa nopeasti lounasta ja välipalaa. Kärryjen antimet vaihtelevat makeasta suolaiseen ja paikallisista herkuista etnisiin. Olemme tähän mennessä kokeilleet venezuelalaisia empnadoja, perulaista kotiruokaa, indonesialaista kanaa sekä tietenkin tuoreista sitruunoista puristettua lemonadea. Haluaisin vielä ottaa selvää, mitä korealaiset tacot pitävät sisällään ja testata myös paikallisen kahvipaahtimon tarjontaa.
Tulipa nälkä :)
VastaaPoistaSöpön näköisiä nuo kärryt!
VastaaPoista...ihanat tillit ja tori
VastaaPoistaMulla meinaa olla täällä nälkä kokoajan. On tarjontaa ja pyöräily vie aika paljon energiaa. Suuntaan taas marketille tänään...
VastaaPoista